keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Jälleen täällä - I am here again

Monen kuukauden jälkeen minulla on taas aikaa tälle ihanalle harrastukselle. Kipinä syttyi lopullisesti viime sunnuntaina Nukkekoti- ja nallemarkkinoilla Helsingissä. Seuraavat kuvat ovat siellä tehdyistä löydöistä. Muutama aiempikin hankinta on päässyt mukaan. - Rauni Huttusen pöydässä oli edesmenneen miniatyyritaiturin Sari Höglundin maalaama kaunis maljakko. Pieni posliininen kukka on muistaakseni amerikkalainen. Myyjän nimeäkään ei jäänyt mieleen. Hänen pöytänsä oli täynnä ulkomailta hankittuja hienouksia.
Seuraavien kuvien miniruuat ovat Mirja Leppäsen (Happy little muffin) taitavista käsistä. Melkein voin tuntea suloisen hyasintin ja joululaatikoitten tuoksun.
Kevään ja kesän herkkuja Mirjalta.
Mrs Who´s Craft´in pöydässä oli taas aivan uskomattomia juttuja. Yleiskoneita, sähkövatkaimia, vaakoja, "lasisia" Aallon maljakoita, vanhanaikaisia puhelimia, talon ulkoseinään tulevia kelloja ja vaikka mitä muuta. Tässä minun ostokseni.
Rauni Huttusen pöydässä oli aivan uskomattomia posliinisia nukkekotinukkeja. Hän on tunnettu pienten nukkien kauniista puvuista. Voi niitä pienen pieniä sulkia hatuissa, laskoksia hameissa, monenlaisia yksityiskohtia ja toinen toistaan idearikkaampia toteutuksia. Hän oli tehnyt myös tyylikkäitä käsilaukkuja. Tässä laukku aidosta käärmeennahasta.
Eri pöydistä löytyi monenlaista pientä sekä tyttärentyttäreni että omaan käyttööni ja tuunattavaksi.
Sitten IHANA TULIAINEN, jonka sain lapsuudenystävältäni ja aiemminkin minua pienillä hopeaesineillä ilahduttaneelta Ritvalta. Hopeinen vati ja pikkuruinen kannu. Hänelle tärkeä harrastus ovat kivi- ja hopeatyöt.
Keväällä tilasin Annielta (Gypsy boudoir) mm pienen ballerinan, jonka paikka on muistojeni nukkekoti Sonaatissa. Se muistuttaa lapsuuden aikaisesta harrastuksestani - baletista. Sieltä oleva hieno taulu tulee uuteen nukkekotiini. Samoin kyltit.
Viini ja öljypullot ovat löyty Nukkelasta Tampereelta.
Eräänä sadepäivänä sain aikaiseksi juustotarjottinen ihan omin käsin.
Hauskaa oli tehdä tätä postausta. Onneksi kaikki päivitysjutut eivät olleetkaan häipyneet muistista.

2 kommenttia:

Fabiola kirjoitti...

Che belle compere!
Mi piace molto il porta olio e aceto.
Ciao Faby

Eliana kirjoitti...

Lindas miniaturas, ótimas compras!
;)

O prato de queijos e uvas ficou perfeito!
Um abraço