keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kukkia - The flowers

Tilasin pari vuotta sitten Pascale Garnierin ( pascale-garnier@sfr.fr ) hurmaavia kukkakittejä. Koska ohjeet olivat ranskaksi (nykyisin ohjeet ovat myös englanniksi), haaste vaikutti niin suurelta, että kitit hautautuivat materiaalikaappini hämäriin (lienee monelle meistä tuttua tuo kaappiin hautautuminen). Lopulta sain kaivettua ne esille minikollegojeni kannustamana. Sitten vain "silmillä ymmärtämään" ja parin päivän aherruksen jälkeen sain unikon valmiiksi. Erityisen haasteellisia olivat kukkien keskustat pienine heteineen. Myös klematis uuden nukkekotini parvekkeella on tehty Pascale Garnierin kitistä. Tehtävää kyllä vielä riittää. Ja uusia on jo tulossa! Tuoli ja matto ovat Lea Frisonilta.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pieni hylly - A small shelf

Osallistuin sunnuntaina Susannan työpajaan, jossa teimme pienen suloisen kirjahyllyn ja siihen kirjoja.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Keittiön marmoripöytä - The marble table of the kitchen

Keittiön kalustus alkaa vähitellen valmistua ja monenlaista muuta tarpeellista olen jo tehnyt ja hankkinut. Taiteilijaystäväni ilahdutti minua ja maalasi keittiön pöydän pinnan muistuttamaan harmaata marmoria. Se on todella kaunis. Itse maalasin hyllykön laatikot samalla harmaan sävyllä. Sekä pöytä että hylly ovat Minimaailmasta, josta onnistuin vielä löytämään muutamia puuvalmiita minejä. Ihanat keittiökoneet olen hankkinut Helsingin Nukke-ja nallemarkkinoilta. Molemmat ovat Mrs. Who´n pöydästä. Perunakappa perunoineen ja kolhiintuneet emalisuppilot ovat omaa tuotantoa. Ohje molempiin on Maria Malmströmin blogissa. Pöydällä olevan pienen munakaapin ja molemmat jakkarat löysin muutama vuosi sitten Lahden markkinoilta. Ne ovat Jonannan käsialaa. Punaisen Mysi Lahtisen keittokirjan olen saanut lahjaksi. Pienen pieni parsaruukku osoitteesta Oiseau deNim. Ruukkuleivän on leiponut Mirja Leppänen. Hyllyltä pilkistavä keittiövaaka on Mrs Who´n.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Lahja mieheltäni - A present given by my husband

Tänään posti toi innokkaasti odottamani paketin Pariisista, josta mieheni oli tilannut minulle ihanan lahjan - Lea Frisonin taidokkaasti valmistaman tuolin ja kauniin pienen maton. Tuoli on alkujaan Euro Minin puuvalmis pikkutuoli, joka tekijänsä taitavissa käsissä on muuttunut koruksi.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Peili ja kehys - A mirror and A frame

Lea Frisonin kirja Le grand livre de la MAISON MINIATURE on oikea unelmien ja ideoiden aarreaitta. Jokaiselta sivulta löytyy toinen toistaan kauniimpia toteutuksia ainakin niille meistä, jotka pidämme vanhasta ranskalaisesta tyylistä. Päätin tehdä peilin kirjassa olevan ohjeen mukaan. Mutta kun en osaa sanaakaan ranskaa, toteutuksestani on omanlaisensa.
Peilin kehys on nyöriä. Ja selailtuani aikani kirjan sivuja ja katseltuani huonekalujen, sermien ja verhojen päällä olevia koristeita, keksin tehdä peilin yläosan koristeen puretusta nyöristä. Innostuin niin paljon, että tein samanlaisen myös valmiina ostamaani taulun kehykseen. Olen molempiin tosi tyytyväinen.