sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suuri Snadi - ja lähti mopo käsistä - The Miniature Fair



Pääsin pitkästä aikaa mukaan nukkekotimarkkinoille ja niin lähtikin mopo käsistä!!! Yhtä ja toista tuli hankittua. Mutta kyllä kaikelle paikka järjestyy. Osa mineistä menee tyttärentyttärelleni markkinatuliaisina.




Christian Lundkvistin tuoleja olen ostanut aiemminkin, mutta tämä sininen oli saatava ihanan kauniin värinsä vuoksi. Lisäksi hän  myi  tuoleja nyt 3,50e hintaan, kun aikaisemmin hinta oli 8,00e. Vadit, sanko, harja ja litranmitta ovat Mirka Salosen taidonnäytteitä. Vanhan mallisia vateja olenkin toivonut löytäväni pieneen saunaani. Tässä ne nyt ovat.  Lakanoiden ja hauskasti muotoonsa kovetettujen "rättien" myyjän nimen olen kadottanut, mutta hauskaa meillä oli.





Kauniit purkit ovat Marita ja Eveliina Kivistön pöydästä. Eveliina oli urakoinut monen sävyisiä purkkisarjoja kymmenittäin ja ne olivat kokonaan hänen oma hankkeensa. Skoolit ja ihanaakin ihanammat kulhot sekä sitruunanpuserrin ja taulu ovat Jutta Lindholmilta. Upeita kaikki!


Kaksi vasemmanpuoleista kirjaa ovat Elina Kallin kirjakaupasta. Kiitos Elina mukavasti keskusteluhetkestä. Vaaleanpunainen sarja on Design R&Wn pöydästä. Ohuen ohuet vihreät lasit lautasineen on ostettu vuosia sitten Ruotsin markkinoilta ja olivat nyt päätyneet Ritva Valasvuon pöytään.




Leena Lähelmältä taas lisää miniruokia ja multapussi kevääksi puutarhan kasveille. Korkit tuunaan piirakkavuoiksi ja ne ostin Paula Herraselta.


Mrs Wholta ovat vielä nämä millimetrihelmet. Lapussa oleva teksti: VAROITUS: "erittäin suuri maltinmenetysriski" nauratti hauskuudessaan mutta veti myös vakavaksi. Niin mitenkähän saan 0,5 mm helmet johon siirrettyä?!!

Toin markkinoilta tuliaisen myös miehelleni. Erja Helanderilta ostamani


LIITERIKITIN.  Hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen!


Lopuksi kokosin yhteen kaikki tyttärentyttärelleni menevät minit ja laitoin ne kauniiseen laatikkoon, jonka ostin Alice&Zombies´n pöydästä.

Kaunista alkavaa viikkoa

7 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Ihania ostoksia! Minullakin mopo lähti eilen karkuun ;)

Merja kirjoitti...

Voi miten kivat ostokset! Monenmoista kertyi minunkin ostoskassiini, en ole vielä purkanut pakaasiani.

Fabiola kirjoitti...

Quante belle compere!
Saluti, Faby

Kikka N kirjoitti...

Hurmaavia ostoksia! :)
Ei ihme että mopo karkasi, kyllä se joskus kannattaa...

Isabel Ruiz kirjoitti...

Has hecho muchas compras. No hay manera de resistirse ¿verdad?

Mare kirjoitti...

Tuolin kävin noutamassa myös minä. Mukavat messut olivat ja varmasti moni blogituttu ollut ihan vieressä piilossa ;)

Lotte kirjoitti...

Ihania ostoksia! Ja taas paljon sellaista, mitä en nähnyt ollenkaan...